Moi!
Tätä blogia siis kirjoittelee 03-syntynyt tyttö. Ratsastan Kilontallilla
ja hoidan sieltä löytyvää ponia nimeltä Ruusu. Joka onkin jo esiintynyt
monessakin postauksessa. Olen ratsastanut n.3v. Ratsastan kaksi kertaa
viikossa. Olen hypännyt aika vähän, mutta se on ihan hauskaa.
Kouluratsastus on enemmän juttuni. Olen osallistunut kaksiin
kouluratsastuskilpailuihin Ruusulla. Ensimmäiset hävisin ja toiset meni
paremmin: Olin toinen.
Harrastan ratsastuksen lisäksi piirtämistä ja lukemista silloin kun en
ole tallilla, koulussa, kirjottamassa blogia tai kavereilla. Minun
perheelläni on kissa, koira, kilpikonna, kani ja undulaatteja.
Olen ratsastanut kilontallilla, vuonotalli solsikkenissä, perniön
ponitallilla ja yhdellä issikka tallilla. Menen suurimmaksi osaksi päivä
leireille kiloon, mutta on muitakin tultu kokeiltua.
Menen omilla ratsastus tunneillani yleensä Karpalolla ja Ruusulla. Olen itse niin pieni, joten pikku ponit on mieleeni.
Olen outo, tosi outo. (voisi luulla kajahtaneeksi!) Niinkuin Ruusun
hoitopäiväkirjastakin näkyy.. xD. Veikkaan aika suurella panoksella,
että olen tosi ärsyttävä välillä.
-Sirkku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti